Helsinki, Laskentapäällikkö
Laskentapäällikkö
Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun järjestö. Järjestö kuuluu kansainväliseen kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-verkostoon ja tekee työtä taatakseen maailman köyhimmille ihmisille elämän perusedellytykset sekä kampanjoi ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Laskentapäällikkö
Laskentapäällikkö huolehtii Ulkomaanavun ulkoisesta ja sisäisestä laskentatoimesta Suomessa sekä kansainvälisen laskentatoimen yhdistämisestä laskentatoimen kokonaisuuteen ao. vastuuhenkilöiden kanssa.
Laskentapäällikön tehtävänä on
tilipuitteiston ja kirjausohjeiden kehittäminen ja ylläpito
arvonlisäverotukseen liittyvä ohjeistaminen ja veroilmoituksen valmistelu
kausi- ja vuosiraportoinnin kehittäminen sekä tilinpäätöksen valmistelu
likviditeetin suunnittelu ja sijoitukset
laskentatoimen prosessien ja järjestelmien kehittäminen, mm. ostolaskujen käsittelyn prosessin sähköistäminen
taloushallinnon ohjeiden laatiminen ja kehittäminen sekä kouluttaminen
omaisuusrekisterin kehittäminen
toimia kirjanpidon ja maksuliikenteen esimiehenä
toteuttaa erillisiä talousjohtajan toimeksiantoja.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
korkeakoulutasoista tutkintoa laskentatoimessa
näkemystä kansainvälisesti toimivan järjestön laskentatoimen kehittämisestä
kokemusta vastaavista/vastuullisista taloushallinnon tehtävistä
taloushallinnon tietojärjestelmien sekä MS Office -ohjelmien hyvää hallintaa
sujuvaa suomen- ja englanninkielen suullista ja kirjallista taitoa, muu kielitaito on eduksi
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
tarkkuutta ja analyyttisyyttä.
Tehtävässä on etua esimieskokemuksesta, kehitysyhteistyön ja järjestötoiminnan tuntemuksesta sekä rahoituksesta.
Tehtävä sijoittuu Ulkomaanavun Helsingin toimistoon. Laskentapäällikkö raportoi Ulkomaanavun talousjohtajalle. Ulkomaanavun palkkausjärjestelmän mukaisesti tehtävään valittavan henkilön alkupalkka sijoittuu kokemuksesta riippuen välille****** .
Lisätietoja tehtävästä antaa talousjohtaja Sari Ignatius, sari.ignatius(at)kirkonulkomaanapu.fi tai puh****** (to 12.1. klo 13-15 ja ti 17.1. klo 13-15).
Hae tehtävään Hae työpaikkaa -painikkeen kautta viimeistään 22.1.2012. Merkitse sähköpostin otsikkoon Laskentapäällikkö / oma sukunimi.
Yritys
Kategoria
Koulutustaso
Yliopisto/Korkeakoulu, Ammattitutkinto, Ammattikorkeakoulu, Työkokemus
Vastaavat ilmoitukset
- Laskentatoimen osaaja
Sibelius-Akatemia - Helsinki - 2012-02-01



